Liittymis- ja osallistumismaksut

Leppävaaran Korvenkävijöiden jäsenmaksu on kertaluonteinen. 15 euron jäsenmaksulla katetaan lippukuntahuivin sekä suorituskirjan (sudenpennun kirja tai LeKolaisen eräkirja) hankintakulut.

Suomen partiolaisten jäsenmaksun suuruus on noin 60 euroa ja se maksetaan vuosittain. Alle kouluikäisten perhepartiolaisten jäsenmaksu on noin 23 euroa. Lisätietoa jäsenmaksusta ja sen suuruuden määrittymisestä löytyy Suomen partiolaisten virallisilta sivuilta.

Vuosittain partioharrastus maksaa yhteensä noin 250-350 euroa. Kustannukset syntyvät Suomen partiolaisten jäsenmaksun ohella kolmen tai neljän retken retkimaksuista (noin 20 euroa / retki) sekä kesäleirin leirimaksusta, joka vaihtelee järjestäjän mukaan (lippukuntaleirin leirimaksu on noin 120 euroa, kun taas koko Suomen laajuisen Finnjamboree -leirin leirimaksu on lähempänä 250 euroa). Sekä lippukunnan että muiden tahojen järjestämiin tapahtumiin myönnetään maksuvapautuksia sekä stipendejä (ks. ohjeita retki- ja leiri-ilmoittautumisista).

Osallistumismaksujen lisäksi retkivarusteet maksavat jonkin verran. Varusteita voi kuitenkin partiotaipaleen alkuvaiheessa lainata lippukunnan lainapankista tai hankkia käytettynä jolloin saa säästettyä pitkän pennin.